Museo- ja tiedekeskus Tiimaan avautuu lapsille oma museo, jossa melkein kaikkeen saa koskea. Lasten museossa pääsee leikkimään, tekemään ja kokemaan, ilman pääsymaksua.
Lasten Museon Polkuja kaupungissa -näyttelyn teemat liittyvät tiiviisti Oulun historiaan. Se kertoo tarinaa lapsesta, joka kulkee kaupungissa omia reittejään ja polkujaan. Lähde projektipäällikkö Riina Veijon matkaan kaupungin kujille, ja nauti tunnelmasta jo etukäteen. Mitä muistoja se sinussa herättää? Lasten museo avautuu museo- ja tiedekeskus Tiimassa 9.10.2026.
Seikkailu alkaa ratapihan laidalta
Ovi kolahtaa ja kevyet askeleet kopisuttavat puisia rappusia. Lapsi juoksee Oulun kaupungin laitamilla sijaitsevasta kodistaan kohti keskustaa. Lyhin reitti parhaan kaverin luokse kulkee läheisen metsäkaistaleen läpi. He ovat sopineet tapaavansa metsässä sijaitsevalla kivellä ja siellä kaveri jo odottaakin. He päättävät leikkiä hetken aikaa metsässä – majanrakennus jäi edellisenä päivänä hieman kesken, ja nyt on hyvä hetki viimeistellä se. Tuulen pudottamat oksat ja jonkun metsään jättämät lankunpätkät käyvät täydellisesti rakennusmateriaaliksi.
Leppoisa tuuli humisee lehdissä ja linnut laulavat kuorossa. Materiaalin keräileminen johdattaa lapset läheisen ratapihan varteen. Junia lastataan, veturia kuljetetaan talleille huollettavaksi ja pihalla tehdään raiteiden kunnostustöitä. Yksi junista on valmiina lähtöön ja sen piipusta tupruaa sankka savu. Kauempana näkyy radan yli kulkevaa kävelytietä vahtivan Källi-Aapelin koppi. Vaikka mieli tekisi, tällä kertaa he eivät jää vakoilemaan ja ällyyttämään[MO1] työntekijöitä. Edellisen kerran juoksukilpa työntekijöitä pakoon tuntuu vieläkin pohkeissa.
Lapset suuntaavat kohti keskustaa. Pian vastaan tulee Laanaoja, jonka pienellä sillalla on lapsijoukko ongella. Lapset liittyvät onkijoiden seuraan ja avittavat kaivamalla lisää liekkuja ojan rinteestä. Matojen kaivuu muuttuukin äkkiä kilpailuksi, kun kumpikin haluaa löytää pisimmän ja pulleimman. Jano alkaa jo kiristää kurkkua, joten lapset päättävät jatkaa matkaa kohti kioskia.
He oikaisevat läheisen kerrostalon sisäpihan kautta, jonka pyykkinaruille on juuri ripustettu valkopyykkiä kuivumaan. Vanha mäntysuovan tuoksu sekoittuu paahteisen asfaltin ja roska-astioiden vienoon lemuun. Lapset pujottelevat huolellisesti pyykkien lomista varoen koskettamasta niitä. Käsissä taitaa olla vielä hieman multaa matojen kaivuun jäljiltä.
Kioskilta kompiaisia ja kärkkäriä
Kioski on jo lähellä ja sieltä kantautuva paistorasvan tuoksu ja ilmiselvä Kärkkärin ritinä pannulla nostavat veden kielelle. Lapset kaivelevat taskujaan ja markkoja löytyy makkaroiden, limukkapullon ja muutaman kompiaisen ostoon.
”Otetaa puolella markalla lakuliituja. Sitte toisella puolikkaalla mansikkajauhiksia. Eikäkö vaihetaampa sittenki nii, että otetaan puolet lakuliituista pois ja pannaan niitten tilalle vaahtokarkkitatteja. Ja vielä markalla noitapillejä.”
Kärsivällinen kioskin myyjä laskee karkit pussiin ja ojentaa lapsille ostokset. He istahtavat puiston penkille ja alkavat ahnaasti syödä kaikkiin mausteisiin hukutettuja makkaroitaan. Puistossa on vilinää ja ohi kulkee monenlaista menijää. Hieman kauempana kopistelee korkokengillään turkiskauluksineen takkiin pukeutunut nainen pienen koiransa kanssa. Ohi vilahtaa pyörällä ajava teekkari, jonka tarakalla näkyy olevan pitsalaatikko! Hän väistää täpärästi salkkua kantavaa pukumiestä. Toisesta suunnasta lähestyy hitaasti pariskunta käsi kädessä.
Minne salakäytävä johdattaa seikkailijat?
Herkut syötyään lapset suuntaavat kulkunsa Laanaojaa ja sitä ympäröiviä puistoja pitkin kohti Oulujoen rantaa. Ilma alkaa viilentyä ja pian Oulujoki on ihan kunnolla jäässä. Jäätä pitkin kulkee polku Linnansaarelle, jolla ennen muinoin seisoi Oulun linna. Nyt paikalla on suuri lumilinna, jonka korkeiden vallien sisällä Raksilan lapset ovat jo valmistautumassa suurta lumisotaa varten. Toisella puolella saarta Tuiran lapset rakentavat omaa linnoitustaan ja pyörittelevät lumipalloja. Pian onkin Suuri Pohjan Lumisota täydessä vauhdissa. Lumipallot lentelevät, lapaset ja housunpolvet kastuvat ja nenään nousee märän lampaan tuoksu.
Lumisodan päätyttyä lapset ryömivät lumilinnan luolaan ja jäävät sinne hetkeksi lepäämään. Silmät painuvat väkisinkin kiinni ja uni saavuttaa taistelijat.
Unessa he näkevät Oulun linnan legendaarisen salakäytävän sisäänkäynnin. He ryömivät kosteaa ja tunkkaiselta haisevaa salakäytävää pitkin niin pitkälle, että päätyvät suureen kammioon – yhtäkkiä he huomaavatkin olevansa veden alla, meren pohjassa! Vihreiden ja ruskeiden merikasvien peittämien kivien takaa sojottaa hiekkaan hautautuneita laivan hylyn kappaleita. He uivat eteenpäin ja ohittavat isoja tynnyreitä, kokonaisen ruorin ja aavemaisesti leijailevia köysiä.
Sankan merikasvimetsän takaa pilkottaa valoa. Valon loiste lisääntyy, mitä lähemmäksi he uivat. Pienen epäröinnin jälkeen yksi heistä ojentaa kätensä ja siirtää kasveja sivuun. Sokaiseva valo iskee vastaan. Jättimäinen aarrearkku on aivan täynnä timantteja ja kultaisia esineitä!
”Oho, mää taisin nukahtaa.”
”Nii määki.”
”Pitäs varmaan lähtiä kottiin.”
”Joo, kello taitaa olla jo aika palijo ja meinaa näläkäki olla.”
”Mulla kans, mennää. Kerron sulle matkalla millasta unta mää näkkiin!”