Museo- ja tiedekeskus Tiimassa on Lasten museo, aivan uudenlainen paikka, jossa historiaan tutustutaan leikkien, kokeillen ja yhdessä ihmetellen. Mikä parasta, Lasten museon näyttelyihin ei ole pääsymaksua.
Lasten museon ensimmäinen näyttely, Polkuja kaupungissa, vie kävijät Ouluun lasten näkökulmasta: metsiin, ratapihan laidoille, kioskeille, lumilinnoihin ja monenlaisiin seikkailuihin. Näyttelyn teemat liittyvät tiiviisti Ouluun, ja lähes kaikkeen saa koskea.
Museot mielletään usein paikoiksi, joissa katsellaan esineitä vitriinien takaa. Lasten museo syntyi aivan toisesta ajatuksesta, siellä historiaan tutustutaan leikkimällä ja tutkimalla. Näyttelyt tarjoavat lapsille ja aikuisillekin mahdollisuuden kokeilla ja osallistua, samalla voi löytää yhteyksiä menneiden sukupolvien lapsuuteen ja Oulun historiaan.
”Toiminnalliset sisällöt tukevat lasten uteliasuutta ja tunnetta siitä, että museot kuuluvat myös heille. Näyttelyssä pääsee esimerkiksi rakentamaan majaa, sukeltamaan veden pinnan alle ja leikkimään lumisotaa”, kertoo näyttelyn suunnittelusta vastannut museolehtori Riina Veijo.
Yksi museon tärkeimmistä periaatteista on maksuttomuus.
”Haluamme, että Lasten museoon on kaikkien mahdollisimman helppo tulla. Kun sisäänpääsy ei maksa mitään, museo voi olla osa tavallista arkea eikä vain erityinen retkikohde. Lisäksi sinne voi palata aina uudelleen ja löytää uusia asioita”, Veijo korostaa.
Letkun kiskalla pääsee ostamaan markoilla hamppareita. Kuvassa kokemusopas Matti innostaa mukaan leikkiin.
Lasten Oulu herää eloon
Millaisia polkuja pitkin lapset ovat kulkeneet Oulussa ennen vanhaan? Vastauksia tähän on etsitty yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Taustalla on laaja osallistamistyö, jossa suunnittelijat ovat vierailleet päiväkodeissa ja kouluissa kuulemassa lasten ajatuksia leikistä, kaupungista ja kiinnostavista paikoista. Senioreiden kohtaamisissa muistoja on kerätty heiltä, jotka ovat joskus olleet lapsia Oulussa.
Riina Veijon mukaan juuri tämä tekee näyttelystä erityisen.
”Emme halunneet kertoa vain kaupungin historiaa vaan tuoda esille miltä Oulu tuntuu lapsen näkökulmasta. Laajasti osallistamalla näyttelyn sisällöistä on rakentunut sukupolvia yhdistävä kokonaisuus, jossa menneiden ja nykyisten lasten kokemukset kohtaavat.”
Moni näyttelyn tilanteista saattaa herättää kävijöissä omia muistoja.
”Vaikka ajat muuttuvat, lapsuudessa on paljon sellaista, mikä yhdistää eri sukupolvia. Ystävät, leikit, salaiset reitit ja omat tärkeät paikat kaupungissa tunnistetaan yhä”, muistuttaa Veijo.
Ratapiha ja sen innoittamat leikit olivat osa monen näyttelyn suunnitteluun osallistuneen oululaisen lapsuusmuistoja.
Lasten museossa saa leikkiä
Lasten museossa leikki ei ole sivuroolissa, vaan näyttelyn keskeinen sisältö. Näyttely innostaa leikkimään monilla tavoilla ja tavoitteena on saada lapset kiinnostumaan historiasta tekemisen ja kokemisen kautta.
Museossa ei tarvitse osata valmiiksi mitään. Riittää, että on utelias. Riina Veijo uskoo, että parhaat museomuistot syntyvät usein juuri leikistä.
”Leikki on lasten tapa ymmärtää maailmaa. Kun historiaan pääsee tutustumaan leikin kautta, siitä tulee henkilökohtaista ja merkityksellistä. Täällä lapset voivat rakentaa, tutkia, kuvitella ja keksiä omia tarinoitaan omassa tahdissa, yhdessä muiden kanssa” kertoo Veijo.
Lasten museo tuo Ouluun aivan uudenlaisen paikan, jossa historia ja mielikuvitus kohtaavat. Samalla se tarjoaa lapsille jotakin erityistä: oman museon, johon voi tulla yhä uudelleen, aivan ilmaiseksi.